Comenius - matka Skotlantiin
 Arthur's Seat - Edinburgh |
|
Vammalan lukiosta vieraili kahden opettajan ja kahden oppilaan ryhmä Peebles High Schoolissa , Skotlannissa, yhdessä kahden muun yhteistyökoulun edustajien kanssa. Italiasta oli niinikään kaksi opettajaa ja kaksi oppilasta mutta Saksasta kahden opettajan mukaan oli päässyt neljä oppilasta. Eri oppilasmäärät johtuivat eri maiden saamista erisuuruisista EU rahoista. Matka tehtiin 5.-9.3. ja koska teemana oli musiikki, huipentui vierailu kansainväliseen konserttiin ja skottitanssien opetteluun. Oli mukava nähdä miten reippaasti ja avoimin mielen mukana olleet oppilaat kaikkeen osallistuivat.
Oppilailla oli perhemajoitus, mikä antoi heille hyvän kuvan jokapäiväisestä skottielämästä.
Musiikinopettajat huolehtivat tietenkin konserttiin valmentautumisesta, mutta koordinaattoriopettajat opiskelivat jälleen uusia asioita. Heille oli järjestetty esimerkiksi videokonferenssitapaaminen toisen skottikoulun, Kelso High Schoolin kanssa. Videoneuvotteluvälineistö on myös Vammalan lukion haaveena ja tämä mahdollistaisi reaaliaikaisen kuva- ja ääniyhteyden kumppanikoulujemme kanssa. Videoyhteyden käyttäminen tuntui olevan taitolaji, jossa piti huomioida monia eri asioita. Liikkumisen piti olla varsin niukkaa ja rauhallista, jotta kuva ei olisi levoton. Samoin puhumisen piti olla tempoltaan varsin rauhallista, jotta varmistettiin hyvä ymmärrettävyys. Kelson koulun oppilaat tuntuivat olleen innoissaan kansainvälisistä videovieraistaan koska kysymyksiä tuli meille kaikille varsin runsaasti.
Koska kunkin koulun koordinaattorit ovat englanninopettajia, järjestettiin heille oppituntien seuraamista, drama- tunteja sekä tapaamisia paikallisten englanninopettajien kanssa. Lisäksi he tapasivat hallintotasolta kansainvälisistä projekteista ja yhteistöistä vastaavan johtajan.
Vankan asiapitoisuuden lisäksi ohjelmaan kuului myös tutustumista paitsi kulttuuriin myös ympäristöön ja vierailimme esimerkiksi Edinburghissa ja Melrosissa. Osa kävi lauantaina myös Glasgowssa ja kun kerran oltiin golfin syntysijoilla, järjestyi siihenkin mahdollisuus. Lisäksi opiskelijat tutustuivat moniin muihin paikkoihin isäntiensä mukana.
Kevät oli Skotlannissa jo paljon pidemmällä kuin meillä Suomessa: krookukset ja lumikellot kukkivat ja narsissitkin jo monin paikoin. Leivoset livertelivät taivaalla ja töyhtöhyypät tepastelivat rantaniityillä.
Nyt tehty vierailu oli osana kolmivuotisesta Comenius kouluprojektista, johon juuri päättyneellä hakukierroksella haimme jatkoaikaa seuraavaa toimintakautta varten. Projektin nimi on ?ICT-uceurope? ja tarkoituksena on käyttää nykytekniikkaa yhteydenpidossa ja projektitulosten julkaisemisessa partnerikoulujemme kanssa. Meidät löytää jo Internetistä osoitteella ict-uceurope.net, josta löytyvät mm. kouluesittelyt ja keskustelufoorumit sekä oppilaille että opettajille. Mikäli jatkohakemuksemme hyväksytään, on seuraavan vierailun aiheena syksyllä kuvataide ja kohdemaa Italia.
| | Project Co-ordinators at the Ceilidh |
| | |
| | Scotland - the home of golf |
| | | Finnish student at Melrose Abbey with parasol to keep off the sun! |
| |
| | Visiting Students on Arthur's Seat, Edinburgh |
| | | Scottish hosts listening intently during a project discussion |
| |
| | Visit to an English class at Peebles High School |
| | | Peebles High School Acting Headtacher and Comenius Co-ordinator |
| |
| | International Choir during the Concert |
| | |
| | Karen giving up on Paolo who did his own thing! |
| | |
|